tiistai, 16. lokakuu 2012
Elämä on enemmän
toivo
vaikka kuin ohut, hento
jaksaisin
saisi väsynyt levätä
palata takaisin elämään
toivoa
vielä
Elämä on piirtänyt hänen kasvoilleen
jättänyt niille yhden ihmiselämän merkit
kasvoilla elämän lyönnit
kivut
kyynelten hyväilemä
perjantai, 3. kesäkuu 2011
Aamu
Kevät
ilmoittanut jo tulostaan, joka aamu ensimmäiseksi
etsin keväänmerkkejä,luen merkkejä aamuauringossa
ja iloitsen, tutut ja rakkaat laulajat, ovat palanneet.
Kuulen mustarastaan ja peipon laulun.
Ilo
paluun riemu, soivat pihapuissa.
perjantai, 3. kesäkuu 2011
Kevät
Kirpeä kevätaamu.
Maa vielä pakkasyöstä viluissaan
Koivut jo kesäpuvussaan
siinä ne keväthiirenkorvalehdet, juhannussaunavihdat viluissaan
Kesä
Kesämuistot lapsuudesta, savuhuntu saunan katolla,suvivirsi pihakoivusta.
Näitä minä jo odotan
perjantai, 3. kesäkuu 2011
Hetki hetkeltä enemmän
On kevät, kuuntelen jäiden jäähyväissoittoa, talven hyvästejä.
Kesä
on vielä jossain kaukana, aallon alla
puiden oksilla, silmuina
aavistuksena, se tulee.
keskiviikko, 9. kesäkuu 2010
Kevään merkkejä
Jätin entisen elämäni
jätin kuin ruusut puutarhaan
havujen alle talveksi
Lähelle, etten unohtaisi
Piiloon katseilta
Kevät
ilmoittanut jo tulostaan
joka aamu ensimmäiseksi
katson kevään merkkejä
Luen aamuauringossa ja iloitsen
tutut ja rakkaat laulajat ovat palanneet
Minä tunnen niiden paluun riemun, ilon.